Lukulista

Olen suorastaan ahmimalla lukenut kaikki adoptioon liittyvät löytämäni blogit. Sellaisetkin, joissa kirjoittelu on loppunut jo ehkä vuosia sitten. Lukijaksi ilmottaudun vain niihin, jotka edelleen päivittyvät. Tarkistan joka aamu Bloggerista, josko joku näistä blogeista olisi päivittynyt ja luen uudet merkinnät heti. Katselen näiden bloggaavien ihmisten lukulistaa, olisiko siellä joku uusi blogi, joku jota en ole vielä löytänyt, joku jonka lisätä omalle lukulistalleni.

Omassa blogissani ei näy lukulistaa. Luen kaikkia seuraamiani blogeja kuitenkin julkisesti, tällä nimimerkilläni. En siis lue salaa, mutta en myöskään koskaan kommentoi. On helpompaa olla näkymätön. Jos alan kommentoida, joku ehkä huomaa minut ja sitten minä en enää olekaan ei-kukaan. Mutta eilen huomasin että kommentoin tai en, joku oli löytänyt blogini.

Toki näen, että täällä on käynyt joku. Mutta suurin osa liikenteestä tulee erilaisten bottien kautta tai sitten kirjoitukseen "Adoptiovapaa", jolloin on varmaan etsitty enemmän tietoa adoptioon liittyvistä vanhempainvapaista eikä suinkaan omasta halustani (pelostani) pitää adoptioasiat jossain taustalla, kauempana.

Niin, aloitin eilen taas lukemaan uutta blogia. Tänä aamuna olen lukenut kyseisen blogin kaikki merkinnät. Kesken eilisiltaisen ahmintani kuitenkin huomasin jotain "järkyttävää". Minun blogini oli tämän bloggarin lukulistalla. Adoptioblogien joukossa. Minun blogini? Joku oikeasti on huomannut nämä kirjoitukseni, ja ehkä jopa seuraa näitä. Olin hämmentynyt.

Kirjoitan julkista päiväkirjaa, enkä edes aina miellä tätä adoptioblogiksi. En kuulu siihen joukkoon. En kuulu varsinkaan niiden kirjoittajien porukkaan, jotka ovat ensin (jopa vuosia) yrittäneet saada biologista lasta ja sitten hoitojen jälkeen päätyneet adoptioon. Ajattelenkin usein, etten ole saman arvoinen näiden bloggaajien, adoptoijien kanssa. Minä en ole vuosikausia haaveillut lapsesta, biologisesta tai adoptoidusta, emmekä me ole vielä ottaneet niitä ensiaskeleita edes siellä adoptiorintamalla.

En nyt tarkoita sitäkään, etteikö blogiani saisi lukea ja etteikö sitä saisi laskea adoptioblogiksi. Oli siinä järkytyksen ja hämmenyksen seassa pieni häivähdys iloakin: joku on kokenut minun kuuluvan joukkoon! Tietenkin tämän jälkeen tein omalle blogilleni saman kuin aina uusille löytämilleni: luin sen alusta loppuun, kertaistumalla (onneksi olen päivittänyt harvoin!). Sama teema toistuu, lähes joka toisessa kirjoituksessa. Haluan töitä, jotta voin mennä eteenpäin, jotta voin joskus tulla äidiksi. Toistoa, mutta se on puolen vuoden ajalta. Kai minä siis todellakin olen varma. Tavoitteet selvillä vuodelle 2013.