16.7.2012
Silloin kahdeksan vuotta sitten sovittiin, että jos ei kerran biolapsia niin adoptoida ehkä voisi. Sen ensimmäisen yhdessä vietetyn viikon jälkeen siis kumpikin tiesi, että meidän geenit ei koskaan siirtyisi eteenpäin. Sen jälkeen asiasta ei vuosiin juuri keskusteltukaan.
Kesä 1-vuotiaan hoitajana ei tuntunut pahalle. Yöt lapsen kanssa sujui nekin mukavasti. Vuosi 4-vuotiaiden lasten kanssa sai miettimään, että ehkä en ikinä halua olla äiti. Mitä jos siitä minun lapsestani tulisi sellainen kauhukakara, joita löytyi muutamakin työkseni hoitamista?
Silloin kahdeksan vuotta sitten sovittiin, että jos ei kerran biolapsia niin adoptoida ehkä voisi. Sen ensimmäisen yhdessä vietetyn viikon jälkeen siis kumpikin tiesi, että meidän geenit ei koskaan siirtyisi eteenpäin. Sen jälkeen asiasta ei vuosiin juuri keskusteltukaan.
Kesä 1-vuotiaan hoitajana ei tuntunut pahalle. Yöt lapsen kanssa sujui nekin mukavasti. Vuosi 4-vuotiaiden lasten kanssa sai miettimään, että ehkä en ikinä halua olla äiti. Mitä jos siitä minun lapsestani tulisi sellainen kauhukakara, joita löytyi muutamakin työkseni hoitamista?
Odotin häiden jälkeen, tulisiko se vauvakuume sitten kuitenkin minullekin. Ei tullut. Ja kun se ehkä vähän nosti päätään reilun vuoden jälkeen, järki sanoi toista. Jos toisen "geenivirhe" on tässä sukupolvessa vain vaikea ihosairaus hyvin lievänä, voi se seuraavassa olla lievä kehitysvamma tai vaikeita mielenterveysongelmia. Ehkä viimeinen naula arkkuun oli se lääkärisivustolta luettu "Tautiin ei tunneta toistaiseksi muita ehkäisykeinoja kuin luopuminen suvunjatkamisesta.".
Eräänä maanantaina sitten kuitenkin kirjoitin Googleen "kansainvälinen adoptio". Onko meillä oikeus, vaikka emme ole biologisista syistä lapsettomia? Saammeko edes harkita, kun emme ole varmoja haluammeko? Tätä pohdin, 26-vuotiaana lapsettomana. Ikuisesti lapsetonko?
Eräänä maanantaina sitten kuitenkin kirjoitin Googleen "kansainvälinen adoptio". Onko meillä oikeus, vaikka emme ole biologisista syistä lapsettomia? Saammeko edes harkita, kun emme ole varmoja haluammeko? Tätä pohdin, 26-vuotiaana lapsettomana. Ikuisesti lapsetonko?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti