Itsehillintää

Olen viimeisen viikon aikana käynyt pääni sisällä keskusteluja, joita en voi käydä ääneen. Harjoittelen itsehillintää, luulen että siitä voi olla jatkossa paljonkin hyötyä. En sano, mitä mielessäni liikkuu vaan puren kieltä ja totean että en ehkä osallistu tähän keskusteluun.

Minun tekisi mieli käydä vähän ilkkumassa ex-pomolle. Että hähää, olipas hyvä ettet ottanut minua takisin töihin. Olet juuri niin surkea esimies, mitä aina kuvittelin ja täysi kusipää muutenkin. Jos minä olisin vielä alaisesi, sinusta olisi jo ilmoitettu liittoon, koska minä en pelkäisi. Pelkäsin monta vuotta, purin kieltä ja jatkoin työtäni. Pahoinvoivana ja stressaantuneena. Nyt lällättäisin samalle miehelle, että minäpäs sainkin töitä ihan muualta ja onneksi sainkin! Miten mukavaa on olla päivätöissä, viikonloput vapaana ja kuukausipalkalla, ettei palkka ole jossain kuussa pienempi, kun en ole herra diktaattorin mielen mukaan hyppinyt ja sen johdosta tuntejani vähennetty.

Mutta en ainakaan toistaiseksi ole tätä tehnyt. Mieli tekisi edelleen...

Purin kieltäni tällä viikolla myös töissä. Ruokatunnilla. "Miksi joku menee naimisiin maistraatissa? Ei ne ole oikeat häät.". Sen verran pääsi lipsahtamaan, että kysyin onko ne kirkkohäät sitten oikeat. Oli. Ja sen jälkeen purin kieltäni. Keskustelu ympärillä jatkui, tämän yhden ihmisen ihmetellessä, että miksi mennä maistraatissa naimisiin, eihän siinä ole mitään järkeä. Aivan tyhjän kanssa! Toinen totesi, että joskos vaikka ihan juridisista syistä. Kun avioliitto on kuitenkin lain silmissä vahvempi kuin avoliitto. "No kai se on ihan hyvä syy. Mutta...". Ja minä pidin suuni kiinni, vaikka teki mieli sanoa että miksi sinä menit naimisiin? Ilmeisesti menit kirkossa, miksi ihmeessä? Koetko, että teidän parisuhde on nyt vahvempi ja parempi, kun joku mielikuvitusheppu on antanut sille siunauksensa?

Mutta sanoin tämän kaiken vasta myöhemmin, läheisemmälle työkaverille. Ja nyt vitsaillaan miehen kanssa, että eihän naimisiin menty rakkaudesta tai mistään vastaavasta syystä. Vaan ihan vain juridisista syistä. Käytännöllisyys ennen kaikkea!

Uskon, että näitä itsehillintää vaativia keskusteluja tulee vielä paljon. Huomaan olevani herkkänahkaisempi lapsista puhuttaessa. Mutta olen hiljaa. Kotona onneksi on mies (täysin juridisista syistä tietenkin), joka ymmärtää. Ja antaa minun vaahdota idiooteista.