Vuosi. Ja aina vaan haluan. Ei ollu ohimenevä vaihe, ei.
Vuosi, mikä on toisin? Tiedän paljon enemmän adoptiosta, kiitos tiedonahmimishäiriöni. Ja silti haluan jatkaa. Mies puhuu asiasta enemmän, useammin, toiveikkaammin. Minulla on työpaikka, jossa koeajan viimeinen päivä oli tänään. Vuoden vaihteessa tiedetään, kuinka pysyvä tuo paikkani on, mutta vaikuttaa hyvälle.
Vuodessa meidän taloudellinen tilanteemme on parantunut huomattavasti. Kahden säännölliset tulot on paljon, paljon parempi kuin toisen vakitulo ja toisen opintotuki. Oma palkkani nousee näillä näkymin syyskuussa, kun saan tehtäviäni vastaavaa palkkaa (niin, tähän asti olen siis hoitanut töitä, joita minun ei kuuluisi hoitaa) ja parin kuukauden päästä olen myös mukana tulospalkkauksessa. Eli tässähän mennään juuri sinne suuntaan kuin toivottiinkin!
Mutta pian tämä taas muuttuu. Minun koeaikani on ohitse, miehen koeaika kohta alkamassa. Työpaikka vaihtui hänellä paljon mieluisaampaan, sellaiseen mistä oli haaveillut. "Jos me odotettaisiin siihen koeajan loppuun?", mies sanoi viime viikolla. Eilen sain kysyttyä, että jos ei odotettaisi. Jos vaan soitettaisiin se ensimmäinen puhelu, otettaisiin se ensimmäinen askel. Koska prosessi on pitkä. Neljä kuukautta, jonka voisimme viettää jonottaen neuvontaan, sen sijaan että odotetaan aina vain.
Pyysin miestä soittamaan, sillä on kesäloma.
Hei! Kiitos blogistasi ja rehellisyydestäsi! Olen tänään löytynyt blogiisi:) Ymmärrän kuinka tärkeä on olla vakituisessa työpaikassa ennen kuin voi adoptoida, mutta adoptioneuvontaan ei tarvitse odottaa, että molemmilla on töitä. Riittää se, että adoptioneuvonnan aikana selviää työntilanteenne. Meillä mieheni on määräaikaisessa työsuhteessa ja ei sekään olisi ollut este edes adoptoimiseen, (sosiaalityöntekijämme mukaan riittää se, että yksi on vakituisessa työsuhteessa). Joten mielestäni ihan hyvin voitte aloittaa adoptioneuvonnan. Ja jos tuo työkuvio askarruttaa, niin voitte tiedustella sosiaalityöntekijältä. Tulee niin mahtava fiilis, kun ensimmäin askel, ensimmäinen puhelu on tehty:) Kaikkea hyvää teille!
VastaaPoistaKiitos kommentistasi :) Meille tuo on ihan oma rajoite, ettei haluta lähteä projektiin, ennen kuin elämä on vähän vakaampaa. Ja pikkuhiljaa se alkaa sitä onneksi olla!
PoistaSe on ymmärrettävää. Tärkeintä on, että kuuntelette itseänne. Te parhaiten tiedätte, milloin on hyvä hetki ottaa ensimmäisen askelen. Ja se varmaan tulee, kun on tullakseen:)
VastaaPoista