Aamulla heräsin tähän pimeään ja sateiseen päivään hymyilevänä. Adoptioajatukset tuli taas uniin, mutta jotenkin ihanan realistisina! Unessa olimme saaneet neuvonnan päätökseen ja lupakin taisi olla jo taskussa, koska muistan itkeneeni onnenkyyneleitä ystävälleni, "meille voi koska tahansa tulla lapsi!".
Vaikka tulevaisuudesta ei voi kukaan tietää, teemme suunnitelmia. Olen päättänyt luottaa työnantajani sanaan siitä, että jatko on varmempaa kuin se, ettei jatkuisikaan. Miehen koeaika on kohta ohitse. Uuden auton hankinnan tullessa nyt yllättäen ajankohtaiseksi, puhuttiin siitä että se voisi nyt sitten olla sellainen auto, jolla pärjäämme sitten lapsenkin kanssa.
Mutta vaikka yritän olla optimisti, keskittyä positiiviseen, uskoa tulevaan... Joskus se pessimisti nostaa päätään, mistään ei tunnu paistavan valoa risukasaan eikä se tulevaisuuskaan näytä niin valoisalta. Tänään aion kuitenkin pitää kiinni siitä onnen tunteesta. Joskus toivottavasti koen sen hereillä ollessani!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti