...ja ärsytän itseäni. Huomasin ex-työkaverin profiilissa merkinnän liittymisestä ryhmään. Ryhmään, johon minutkin olisi kaksi vuotta sitten liitetty. Ryhmään, johon olisin kuulunut. Mutta en kuulu enää. Ja miksi se sattui, että ryhmän perustajana oli ihminen, jolle minä opetin "ammatin saloja"? Miksi siihen saa kuulua ihmisiä, jotka aloittivat minun jälkeeni mutta minulle sitä mahdollisuutta suoda.
On kauheaa, kun huomaan miten katkera olen edelleen kohtelustani. Se katkeruus, kyyneleet ja viha ei kuitenkaan muuta asioita paremmaksi. Se, että tiedän ongelman olleen henkilökemioissa eikä ammattitaidossani, ei auta. ÄRSYTTÄÄ. Ei enää kohteluni (tai no vähän sekin) vaan se että minua liikuttaa tämä asia vieläkin.
Olen ollut yli kaksi kuukautta töissä. Työporukka on mahtava. Työ on mielekästä ja vaihtelevaa. Mutta ei koulutustani vastaavaa. Työ ei vaadi erillistä koulutusta. Työnantaja on kuitenkin hyvä, ja tarjoaa paljon mahdollisuuksia tulevaisuudessa. Koulutustani vastaavaa työtäkin ehkä. Ei kai entisen työpaikan surut ja murheet siis voi enää painaa mieltä alas?
Ehkä se adoptiokin on siksi mielessä ja puheissa koko ajan. Eteenpäin, kiitos. Jotain ihanaa välillä elämään. En halua palata tähän kuoppaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti