Kevyttä pientä iltalukemista? Ehkei. Mutta Xinranin kirjaa tuli silti luettua iltalukemisena, aina ennen nukkumaanmenoa. Tarina kerrallaan, aina sinne loppukiitoksiin saakka. Uskomattomia ja uskottavia kohtaloita, en oikein aina voinut uskoa että luin todellisia tarinoita.
Ja ne tyttäret tuli myös uniini. Meillä oli pieni, kiinalainen tytär. Täällä minä sen kanssa touhusin ja olin onnellinen. Sen muistan unesta parhaiten, että vaikka välillä oli vaikeaa niin olin kovin, kovin onnellinen. Näin unta, että nukuimme kaikki kolme sängyssä, pidin pienen kädestä kiinni ja muistan miettineeni, että joskus tämä tuntui niin kaukaiselta haaveelta ja nyt se on tässä. Käsi kädessäni, tuhiseva lapsi vieressä.
Nyt kun kirja on loppu, melkein jään ehkä kaipaamaan näitä unia. Jatkuisikohan ne vielä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti