Hiljaista on ollut. Mullistuksia on riittänyt. Ja nyt en enää tiedä mihin suuntaan sitä jatketaan.
Kaksi peräkkäistä, sairasta työpaikkaa pahensivat huomattavasti oloani. Olen 15 kiloa painavampi kuin puoli vuotta sitten, lääkitys on ihan sekaisin ja tipuin täysin tyhjän päälle taloudellisesti. Loppu tuli niin nopeasti, ettei puolison kanssa ehditty yhtään valmistautumaan yhden aikuisen tuloille tippumiseen.
Lapsi on vielä mielessä. Oma terveydentilani, ja painon kehitys, puhuu adoptiota vastaan. Olen aikaisemminkin kirjoittanut, että tuntuu että on jo kiire, ja nyt pelkään että aikaa ei vain ole.
Seuraavaa askelta ei ole mietitty. Keskityn nyt minuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti