maanantai 10. huhtikuuta 2017

Täällä ollaan.

Päivät, viikot, kuukaudet, vuodet vierii. Meillä ei ole lasta kotona enkä enää tiedä, tuleeko koskaan olemaankaan. Tällä hetkellä se ei sureta minua.

Meidän kotona on onnellinen pariskunta, jonka elämää sulostuttaa yksi ihana karvalapsi. Koira on tuonut elämään paljon lisää, mutta se on myös rajoittanut sitä. Tasapainoa etsitään. Ajatuksiin eksyy välillä mietteitä siitä, että entä jos koiran tilalta olisikin ihmislapsi. Kumpi meistä olisi kotona? Olisiko paikkoja, jonne lasta ei voi ottaa mukaan?

Päivä, viikko, kuukausi, vuosi kerrallaan. Elämästä ei tunnu nyt puuttuvan mitään, mutta en uskalla luvata, etteikö joskus olisi toisin. Nyt tyydyn rapsuttelemaan syliin kiipeävää, siinä onnellisesti tuhisten nukkuvaa otusta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti